Musiikki

Musiikki on aina ollut olennainen osa elämääni, vähän niinkuin sielun ravintoa. Olin 11-vuotias, kun kesäleirillä kuulin isojen poikien mankasta ekan kerran Alice Cooperin "Thrash"-levyä ja se oli menoa sen jälkeen... Mankumalla sain ensimmäisen kitarani vuotta myöhemmin. Ylä-asteella tulikin bänditouhut mukaan, ja koska olin pitkä ja laiha (ja kaverini oli taitavampi kitaristi, lol) minut laitettiin basson varteen. Opettelimme tunnontarkasti tabulatuureista Guns n' Rosesin, AC/DC:n, ja Metallican biisejä monta tuntia päivässä. Sillä tavalla ne taidot kehittyivät pikkuhiljaa, ja tehtiinpä me omiakin kappaleita. Peruskoulu tuli ja meni, ja kaverit vaihtui niinkuin yleensä tuppaa käymään. Soittaminen kuitenkin jatkui, ja pyrin koko ajan laajentamaan musiikkimakuani. Opin kuuntelemaan vanhempaakin musiikkia, ja jazz kolahti totaalisesti vuosituhannen vaihteessa. Se oli ihan kokonaan Miles Davisin syytä!

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen yrittänyt kehittää soittamisessa tulkintaa ja improvisaatioita. On todella harmi, että en nykyään tunne ketään soittokavereita täältä päin, ja niinpä se soittelu ja biisientekeminen tahtoo jäädä taka-alalle. Lyriikoita olen kuitenkin yrittänyt tehdä, jospa niillä vaikka olisi käyttöä tulevaisuudessa... kaipaan sitä dynamiikkaa, mikä tulee basistin ja rumpalin yhteistyöstä. Yksinään bassonsoittaminen on hieman ankeata. Nykyään kuuntelen vähän kaikenlaista. Raskas metalli on sydäntä lähellä, ihan samalla tavalla kuin soul ja jazz. Elektroninen musiikki kiehtoo myös, silloin kun siinä on käytetty mukana orgaanisia, aitoja soittimia.

Lyriikat

Kuinka voisin kirjoittaa kunnollisia sanoituksia, ilman että ne kuulostaa kornilta tai moneen kertaan kuulluilta kliseiltä? Suomenkielen hieno sanavarasto antaisi toki mahdollisuuden omaperäisempiin sanoituksiin, mutta suomenkielen kanssa minulla on vielä ongelma. Tapani tehdä sanoituksia on sellainen, että mielessäni soi jokin tietyn tyyppinen kappale. Se saattaa olla ihan simppelia bluesia, soulia tai vaikka metallia.

Kun minulla on tämä mielentila, niin käsi kirjoittaa automaattisesti sanoja paperille, ja pienillä muutoksilla niistä tulee jonkinlaisia kokonaisuuksia. Sanoitusten tekeminen on minulle terapiaa, tapa purkaa pahaa oloa ja ahdistusta. Toisaalta myös se on tapa myös jakaa iloa ja onnellisuutta, tai muuten vain palauttaa mieleen hyviä hetkiä.

Maailmanhistoriassa on tehty niin paljon hienoa lyriikkaa, että hankala ketään nostaa yli muiden. 60-luvun sanoittajista nostaisin kuitenkin ylitse muiden Jimi Hendrixin ja Jim Morrisonin. Hendrixin lyriikka ja kuvakieli on todella kaunista, ja toisaalta hän käsittelee vaikeitakin asioita pilke silmäkulmassa. Hän oli viimeisen päälle blues-mies, viimeisen päälle rock, ja viimeisen päälle taiteilija. Morrisonin mystiikka ja omalaatuinen sarkasmi oli myös jotain piristävää hippikauden peace&love-hössötyksessä. 70-luvulta mieleen tulee ensimmäisten joukossa Led Zeppelin ja Robert Plant. Alice Cooperin kynästä lähti myös mielenkiintoisia tarinoita, puhumattakaan lukuisten proge-bändien (Pink Floyd, Genesis, Yes, King Crimson) maalailemista tarinoista.

Tuohon aikaan, jos ostit levyn niin sait todella rahallesi vastinetta. Oli muotia tehdä pitkiä, kuuntelua kestäviä teemalevyjä. Kansitaiteeseen panostettiin, lyriikat opeteltiin suunnilleen ulkoa levynkannesta... Nykypäivän sanoittajista, ja tarinoiden kertojista mieluisimpia ovat Daniel Gildenglöw (Pain of Salvation), Arjen Anthony Lucassen (Ayreon), ja vaikkapa Roine Stolt (The Flower Kings).

Koska hienoja tarinankertojia löytyy toki muistakin genreistä, niin mainitaanpa soulin ja jazzin puolelta pari helmeä. 70-luku oli jälleen kulta-aikaa, jolloin Curtis Mayfield, Isaac Hayes ja Stevie Wonder olivat pinnalla. Kun heidän kappaleitaan kuuntelee, voi suorastaa haistaa asfaltin ja kuuman auringon N.Y:n ja L.A:n ghetoissa ja kaduilla. Aika ajoin, on myös hienoa matkustaa menneisyyteen 40-50 luvulle ja laittaa Billie Holiday soimaan. Hänellä oli taito esittää laulunsa sillä tavalla, että kaikilla kuulijoilla salpaantui hengitys ja nousi pala kurkkuun. Aivan samaan intensiteettiin ei levyä kuunnellessa pääse, hänet olisi pitänyt päästä kokemaan livenä...

Nykyajan vastineet Billie Holidaylle ovat mielestäni Cassandra Wilson ja Erykah Badu. Cassandran laulaessa syvällä ja vangitsevalla äänellä, Erykah Badu ottaa yleisönsä leikittelemällä sanoilla, ja vietellä kuulijansa erittäin miellyttävällä puhtaalla äänellä. Kummatkin osaavat kertoa myös pieniä tarinoita, eivätkä ainoastaan sorru tyhjänpäiväisiin love&sex teemoihin. Summa summarum, kiinnostavia ja innoittavia tarinankertojia ja sanoittajia löytyy niin paljon, ettei niitä kannata tässä alkaa luettelemaan. Täytyy myös muistaa, ettei hyvän lyriikan tarvitse olla mahtipontisen eeppistä. John Lee Hooker ja Johnny Cash osasivat esimerkiksi koskettaa kuulijan sisintä hyvinkin yksinkertaisilla sanoilla.

Viikon Video

Kuka pirulainen keksi ensimmäisenä yhdistää räpätyksen metalliin? Limb Bizkit? Ice-T & Body Count? Vaiko oliko kaiken alku 90-luvun puolivälissä ilmestynyt mahtava "Judgement Night"-soundtrack, jossa tuon ajan menestyneimmät metallimiehet ja räp-artistit lyöttäytyivät yhteen? En ole muuten koskaan nähnyt noin hyvää soundtrackia noin huonolla elokuvalla.... Anthrax räppäsi jo 80-luvun puolivälissä "I'm The Man"-levyllään, ja pukeutuivat Adidas-verkkareihin ja lippiksiin. Tämä bändi ei ole koskaan pelännyt ottaa riskejä. Vuonna 1991 bändi teki yhteisbiisin "Bring The Noise" yhdessä Public Enemyn kanssa, ja se oli ainakin ensimmäinen metallibändin ja räp-ryhmän yhteinen "feat."!

Aiemmat Viikon Videot:
Anthrax - Black Lodge
In Flames - Trigger

Linkkejä

Alla siis linkit sanoituksiin, joille ehkä saattais olla joskus käyttöä. Eli odottavat vain sovitusta sopivaan biisiin... lisäksi myös linkit parhaille musiikkisivuille ja nettiradioihin:

Lyriikat:
Purify
Tonight
Sub-Urbian Dreams
Save The World
Share What We Had

Netin parhaat:
Last.fm
Imperiumi.net
Insideoutmusic.com
Progarchives.com
Ishkur's