ONLYREMEDY.NET - Web Desing, Photography & Greyhounds

Greyhound Racing Suomessa

Tietolähteenä käytetty: GreyhoundWiki, SGK Kantakirja
Pohjoismaista Tanskassa päästiin ensimmäisen kerran nauttimaan huippunopeista koirista, siellä juostiin jo 1920-luvulla. Suomessa juostiin virallisesti ensimmäisen kerran 1951 ja ensimmäinen rata valmistui vasta 1968 Mikkeliin. Sen jälkeen ratoja on tehty useita, ja niistä on nykyään eri vinttikoirien kilpailukäytössä puolen tusinaa ympäri Suomea. Vaikka isossa maailmassa Greyhound Racing oli jo alkujaan täysin ammattilaista puuhaa, niin Suomessa siitä tuli eri resurssien puutteiden takia harrastus, joka ohjautui Kennelliiton alaisuuteen. Täällä oli - ja on edelleen - vinttikoirakokeita, joihin osallistuivat kaikki ryhmän rodut. Koska nopeus ja juoksuvarmuus eivät olleet ehdottomia vaatimuksia, niin kisat olivat ulkopuolisten mielestä lähinnä pelleilyä, jossa koirat joko pelkästään leikkivät keskenään tai aloittivat tappelun heti lähdön jälkeen. Käytännössä ainoat rodut, jotka kykenivät esittämään täysipainoista ja nautittavaa kilpailemista, olivat greyhound ja whippet. Ja näissäkin kahdessa rodussa enimmäkseen juoksijalinjaiset.


Turvallisuuskysymyksiä

Greyhoundien nopeus on ylivertainen muihin vinttikoiriin verrattuna. Siksi greyhoundväki alkoi vaatia parempia ja turvallisempia ratoja. Mutta koska he olivat selvänä vähemmistönä, eivätkä koirat olleet näyttelykelpoisia, niin ehdotukset eivät saaneet vastakaikua. Vinttikoiraharrastajat eivät ymmärtäneet - kuten eivät vieläkään - että greyhoundille turvallinen rata on myös heidän hitaammille koirilleen suunnattomasti turvallisempi. Vielä tänä päivänä ratojen muutossuunnitelmat saavat osakseen suurta vastustusta, ja mikä pahinta, yhtenä suurimpana perusteluna käytetään vanhojen rataennätysten muuttumista.

Toinen ongelma, jonka greyhoundien omistajat kokivat tärkeäksi ratkaista, oli yhtä eläinsuojelullinen kysymys kuin ratojen turvallisuus. Maailmalta oli jo saatu tarkkaa tutkimustietoa siitä, kuinka raskas suoritus kilpailu greyhoundille - ja muillekin vinttikoirille - on ja kuinka pitkän palautumisajan koirat tarvitsevat. Ehdottomana rajana pidettiin yhtä kilpailua per päivä, mutta Vinttikoiraliiton kisoissa juostiin silloin, kuten muuten edelleenkin, usea startti päivässä. Greyhoundtreenareita pidettiin silloin - kuten myös edelleen - lähinnä turhasta marinoitsijoina, jotka liioittelivat rasittavuus- ja turvallisuuskysymystä.


Ensin SVUK, sitten GRL

Lopputulos oli selvä ja odotettu. Kourallinen aktiiveja jätti Vinttikoiraliiton ja perustivat Suomen Vinttikoiraurheilun Keskusliiton, SVUK:in. Lopullinen irtiotto kennelmaailmasta tapahtui, kun muutaman ajan jälkeen päätettiin luopua kokonaan vinttikoirakytkennästä ja nimi muutettiin Greyhound Racing Liitoksi (GRL).

Tämäkään synnytys ei tapahtunut tuskattomasti, vaan vuosikymmeneksi jäivät erilaiset katkeruuden siemenet itämään puolin ja toisin. Tänä päivänä, kun GRL on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa koiraurheilukartassa ja ikäpolvet ovat vaihtumassa, ollaan ymmärtämässä, että greyhound racing ei ole uhka Vinttikoiraliitolle ja sen alla juokseville koirille. On täysin järkevää, että urheilijat työskentelevät eri organisaatiossa kuin harrastelijat. Voimavarat täytyy aina suunnata sinne missä niistä on eniten hyötyä. GRL:n myötä radat muuttuivat greyhoundeille turvallisimmiksi ja kehitystyö jatkuu edelleen. Yhteistyötä on kehitetty SVKL:n ja GRL:n välillä. GRL julkaisee Greyhound Racing-lehteä. Tämän lehden voi ladata ilmaiseksi .pdf:nä tästä linkistä.

  

Kilpaileminen GRL:ssä

GRL:n kilpailuissa juoksee kaksi vinttikoirarotua: maailman nopeimmat koirat greyhoundit ja kooltaan pienemmät koiraurheilijat whippetit. Radalla ne pääsevät toteuttamaan alkukantaista viettiään, saalistamista. Greyhoundeilla on voimakas luontainen ajamis- ja saalistamisvietti, joten nuoren koiran opettaminen rata-juoksijaksi käy helposti - se on tavallaan vain luontaisen vietin vahvistamista.

Radat ovat ovaalin muotoisia, noin 500 m pitkiä ja pintana niissä on hiekka. Yhdessä kilpailulähdössä juoksee kerrallaan max 6 koiraa, jotka lähtevät samaan aikaan aukeavista lähtökopeista. Edellä kulkee moottorilla toimiva jänis eli viehe. Voittajakoira ylittää ensimmäisenä maalilinjan ja voitosta todella taistellaan - juoksemalla. Kilpailtavat matkat ovat n. 300 m (sprinttimatka), n. 500 m (keskimatka) ja n. 700 m (stayermatka). Koira saa aloittaa kilpailemisen sinä kuukautena, kun se täyttää 15 kk. Sitä ennen sen on juostava yksi soolokoejuoksu ja kaksi ryhmäkoejuoksua, joissa seurataan sen fyysista ja henkistä valmiutta kilpailla. Koirilla on juostessa yllään kuonokopat ja eriväriset numeromanttelit. Jännittäväksi lajin tekee se, miten koira on treenattu ja onko sen kunto saatu ajoitettua oikein. Valmentamiseen voi osallistua koko perhe. Mikään ei vastaa sitä jännityksen tunnetta, kun ensi kertaa kopittaa kilpastarttiin oman, itse treenaamansa koiran! Greyhoundin tai whippetin kanssa kilpaileminen ei tosiaankaan ole kilpailemista verenmaku suussa, vaan itseasiassa hyvinkin rentoa ja hauskaa puuhaa.



Lajin valtamaissa Irlannissa, Englannissa, USA:ssa ja Australiassa Greyhound Racing on vedonlyönteineen iso business, todellinen suurien yleisöjen suosikki. Esim. Englannissa Greyhound Racing tulee katsojamääriltään heti hyvänä kakkosena kuningas-jalkapallon jälkeen. Suomessa vedonlyönti on mahdollista Veikkauksen kautta. Tosin, tällä hetkellä yhteistyö Veikkauksen ja GRL:n välillä on katkolla, ja uusia kuvioita etsitään.

Lisää greyhoundeista

Tutustuu rotuun paremmin alla olevien linkkien kautta. Perustietoa, sekä myös kattava linkkisivu greyhoundien maailmaan. Omat koirani ovat toki saaneet oman sivunsa, myös Supi-pentu jota lämmöllä usein muistelen...

Yleistä:
Greyhoundit
Greyhoundin historia
Racingin alkuvaiheet
Racing Suomessa
Greyhound FAQ
Värikartta
Linkit

Omat greyhoundini:
Daiga Doo
Yukon Gold
Shamrokee (r.i.p)