Greyhoundit
Ikiomia greyhoundeja minulla on kaksi, Daiga Doo (Tiuku) ja Yukon Gold (Pepe).
Kotoa löytyy kuitenkin Gypsy, Code, Roo, Demi ja rearingissa oleva Valo-poika... joten menoa riittää! Lisäksi Loke-herra viihdyttää Riikan isän eläkepäiviä pohjanmaalla, ja herra vierailee meillä säännöllisesti. Täytyy todeta, että lemmikkinä ja kotikoirana ei voisi helpompaa ja sopeutuvampaa rotua olla. Siksi meillä näitä varmaan näin monta onkin. Greyhoundien laumasosiaalisuus mahdollistaa isommankin lauman toimimisen, eikä egopullisteluita ja rähinöitä esiinny. Arkielämä näiden kanssa on hyvin yksinkertaista. Greyt eivät juurikaan pidä melua itsestään, ne eivät koko ajan paimenna keittiöön tai vessaan, pyöri levottomana ympäri asuntoa piipaten ja läähättäen... kun ne saavat säännöllisesti revitellä vapaana, niiden lempihommaa on nukkuminen ja syöminen! Mitkään keinotekoiset rotumääritelmät eivät sido ratagreyhoundia, siitä huolimatta ne ovat pysyneet samanlaisina viimeiset 100 vuotta. Jos laitat vierekkäin kuvia tämän päivän greyhoundeista, ja vaikkapa 1920-luvun vastaavista niin eroja ei juurikaan ole... tilanne ei ole yhtä hyvä monilla muilla roduilla, joissa ulkomuotoa nimenomaan jalostetaan. Kannattaa tutustua meidän lauman kuulumisiin enemmän Riikan kennelsivuilta: www.beevalegreyhounds.com. Jos puolestaan haluat nähdä greyhound-kuvia, ja pienen videopätkän, niin tästä linkistä löytyy galleria.
Hieman perustietoa greyhoundista:
Lähde: GreyWiki
" Greyhound on maailman nopein koirarotu. Se kykenee parhaimmillaan yli 80 km/h huippunopeuteen muutaman loikan kiihdytyksellä. Ainoastaan gepardi on nopeampi, mutta viimeisten tutkimusten valossa näyttää siltä, että greyhoundilla on enemmän nopeita lihassoluja - greyhoundin lihassoluista n. 97% on ns. nopeita lihassoluja. Tuo iso kissa tosin kykenee käyttämään vartaloaan paremmin hyväksi. Lähtökiihdytyksessä se kuitenkin häviää ja greyhound onkin maailman nopein pystylähtijä. Sen ei tarvitse ottaa varsinaista asentoa tai alkukiihdytystä, vaan se kykenee räjäyttämään itsensä täyteen vauhtiin käytännössä niiltä jalansijoiltaan. Greyhound ei ole kestävyysjuoksija. 500 metrin kilpailussa keskinopeus putoaa rasituksen ja kaarteiden vaikutuksesta n. 50-55 km/h. Tuokin vauhti on huima, varsinkin kun ensimmäisen suoran kiihdytys on kuin autourheilusta - ainoastaan moottorin ulvonta puuttuu."
"Kaksi koiraa" yhden hinnalla?
Lähde: GRL nettisivut
" Mitä Sinä vaadit koiralta, kun olet valitsemassa rotua? Haluatko saada uskollisen ystävän ja innokkaan lenkkikaverin? Entä haluatko harrastaa koirasi kanssa? Jos vastasit näihin kysymyksiin kyllä, greyhound on jo korkealla valintalistallasi. Greyhound on luonteeltaan hyvin sopeutuvainen ja kiltti. Se tulee mainiosti toimeen myös lapsiperheissä. Radalle vietäessä se muuttuu aivan toiseksi koiraksi: kiihkeäksi urheilijaksi, jonka päähän ei mahdu muuta kuin edessä oleva kilpailustartti. Greyllä on lyhyt, helppohoitoinen turkki ja mikä parasta: se on puhdas monia muita rotuja vaivaavista perinnöllisistä sairauksista! Urokset kasvavat säkäkorkeudeltaan noin 70-75 cm korkeiksi ja painoa kertyy n. 30-38 kg. Nartut jäävät hieman pienemmiksi, strategiset mitat ovat noin 65-70 cm ja 25-30 kg. Nopeus, terve pää ja terve kroppa ovat hyvin tärkeitä ominaisuuksia juoksijoille, joten jalostukseen pääsevät vain nämä edellä mainitut kriteerit täyttävät koirat. Sinun kannattaa muistaa, että greyhoundit (englanninvinttikoirat) jakautuvat hyvin voimakkaasti kahteen eri linjaan: näyttely- ja juoksulinjaan. Eli jos olet kiinnostunut kilpailemaan koirasi kanssa juoksuradalla, ota pentu juoksijalinjaisista vanhemmista. Normaalisti greyhound ei vaadi enempää liikuntaa kuin mikä tahansa saman kokoinen koira. Kilpailukuntoon treenattaessa liikunnan määrä lisääntyy hiukan ja ruokinnan merkitys korostuu. Vaikka ruoan on oltava korkeaproteiinista, näitä urheilevan koiran ruokia saa aivan tavallisista lemmikkieläinliikkeistä. Greyhoundit ovat niin kutsuttuja "näkömetsästäjiä". Ne ajavat riistaa niin kauan kuin niillä on siihen näköyhteys. Ennen greyhoundeja käytettiin mm. Englannissa nummilla metsästykseen, mutta nykyään ne toteuttavat viettiään varta vasten tarkoitukseen suunnitelluilla radoilla. "
|
Lisää greyhoundeista
Tutustuu rotuun paremmin alla olevien linkkien kautta. Perustietoa, sekä myös kattava linkkisivu greyhoundien maailmaan.
Omat koirani ovat toki saaneet oman sivunsa, myös Supi-pentu jota lämmöllä usein muistelen...
Yleistä:
Greyhoundit
Greyhoundin historia
Racingin alkuvaiheet
Racing Suomessa
Greyhound FAQ
Värikartta
Linkit
Omat greyhoundini:
Daiga Doo
Yukon Gold
Shamrokee (r.i.p)
|